sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Suomalaisen yksinlaulun helmiä "Kuutamolla"- konsertissa


31. 1. klo 17.00 kuullaan Nikolainsalissa jälleen upea konsertti. "Kuutamolla"- konsertissa Saara Kiiveri (soprano) ja Eliisa Suni (piano) esittävät  musiikkia suomalaisen yksinlaulun mestareilta: Sibeliukselta, Melartinilta, Madetojalta ja Merikannolta. Mausteekseen suomalainen laulumusiikki saa konsertissa Jean Sibeliuksen pianokappaleita.



Sopraano Saara Kiiveri on valmistunut musiikkipedagogiksi ja tehnyt oopperan erikoistumisopinnot Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. Hän on opiskellut myös vaihto-oppilaana Luganossa, Sveitsissä, sekä muusikon opintoja Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulussa.  Hänen opttajinaan ovat toimineet mm. Airi Tokola, Seppo Ruohonen ja monica Trini. Näiden lisäksi Kiiveri on täydentänyt opintojaan mm. Peter Bernen, Jaakko Ryhäsen, Ritva-Liisa Korhosen,  Soile Isokosken, Wilma Vernocchin, Franz Lukasovskyn ja Udo Reinemanin mestarikursseilla. Tällä hetkellä Kiiveri opiskelee Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa syksyllä 2013 Monica Groopin johdolla.

Kiiveri on esiintynyt oopperarooleissa Sibelius-Akatemian ja Savonlinnan oopperajuhlien, sekä Metropolian ja OAMK:n oopperaproduktioissa. Hänellä on myös useita solistiesiintymisiä kotimaisilla ja kansainvälisillä konserttilavoilla.





Pyhäjoelta lähtöisin oleva Eliisa Suni on monipuolinen pianisti, säestäjä ja kamarimuusikko. Tällä hetkellä hän työskentelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa säestyksen lehtorina, minkä lisäksi hän on erittäin kysytty säestäjä konserteissa, kilpailuissa, mestarikursseilla ja kuorojen
harjoituspianistina. Hän on toiminut oopperakorrepetiittorina Jyväskylän alueoopperassa sekä Savonlinnan oopperajuhlilla. Eliisa Suni on suorittanut pianonsoitonopettajan tutkinnon ja jatkotutkinnon Keski-Suomen konservatoriossa sekä filosofian maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede. Hän on valmistunut myös Viron musiikkiakatemiasta professori Ivari Iljan luokalta ja suorittanut säestyksen diplomitutkinnon erinomaisin arvosanoin.

Eliisa Suni on saavuttanut palkintosijoja useissa kilpailuissa (III palkinto Pentti Koskimies –liedkilpailun pääsarjassa 1996, I palkinto Kangasniemen musiikkiviikkojen liedpianistikilpailussa 1997, III palkinto Melartin-kilpailun lied-sarjassa 2002). Hän on levyttänyt Joonas Kokkosen yksinlaulutuotannon sopraano Hannele Valtasaaren kanssa (Fuga 2006).

Tervetuloa siis jälleen musiikin ja upeiden taiteilijoiden pariin Nikolainsaliin. 

Liput konsertteihin tuntia ennen ovelta 15€, opiskelijat 5€, perhelippu 30€
Tiedustelut: soivakeskisuomi@gmail.com, puh. 050-5665 895

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

SOIVA KEVÄT 2016



”Mikä riemu ja soitto nyt suonissa soi, näin sydän ei koskaan oo sykkinyt……Pyhä kevät mun henkeni kruunatkoon, taas elämän nuori kuningas oon…”. 

Lainaus Larin-Kyöstin ”Ma elän” -runosta sopii hyvin konserttisarjan teemaksi keväälle 2016. Luvassa on todellista elämän riemua upean musiikin sävelin.

”Siivet” on vuoden ensimmäinen konsertti Nikolainsalissa sunnuntaina 17.1. klo 17.00. Anne Federleyn sävellyksiä Raittilan runoihin voisi kuvata taidemusiikiksi, jossa on vaikutteita niin jazzista kuin popmusiikista. Tekstit ja sävellykset liikkuvat  avarasti elämän ydinkysymysten, rakkaus, kuolema, läheisyys ja yksinäisyys, keskellä.

Anne Federley Ensemble koostuu jyväskyläläisistä ammattimuusikoista: Pekka Björninen (piano), Markus Lajunen (huilu ja saksofoni), Ilona Rimpilä (kontrabasso ja sähköbasso) ja Esko Turpeinen (kitara ja rummut). Anne Federley on yhtyeen pianisti ja laulaja. Lisätietoja:


Anne Federley "Siivet"



”Kuutamolla” on Saara Kiiverin ja Eliisa Sunin konsertti sunnuntaina 31.1.klo 17.00 Nikolainsalissa. Suomalainen laulumusiikki saa konsertissa mausteeksi Jean Sibeliuksen pianokappaleita. 

Eliisa Suni on arvostettu ja kokenut liedpianisti ja solisti. Saara Kiiveri on opiskellut ja konsertoinut laajasti Suomessa sekä ollut mukana jo useissa oopperaproduktioissa.
Sibeliuksen, Melartinin, Madetojan ja Merikannon laulut ovat näiden taiteilijoiden tulkitsemina ikimuistoisia ja ihania!


Saara Kiiveri "Kuutamolla"

Eliisa Suni "Kuutamolla"




”Istun tässä, ihmettelen
kuinka nopeasti aika kuluu:
viinin pinta laskee pullossa,
lumi sulaa, ruoho kuihtuu,
lapset lähtevät maailmalle,
radion konsertti loppuu.
Sinä siinä vierelläni,
ethän mene koskaan pois”.        -Kai Nieminen-



Kaksi Kai Niemistä, runoilija ja säveltäjä, kohtaavat Nikolainsalissa sunnuntaina 13.3.klo 17.00 konsertissa ”Istun tässä, ihmettelen”. Konsertissa kuullaan säveltäjä Kai Niemisen kitarateoksien lisäksi japanilaista kitaramusiikkia säveltäjiltä Toshio Hosokawa ja Toru Takemitsu. Runoilija ja kääntäjä Kai Nieminen lukee omien runojensa lisäksi japanilaisia runoja. Luvassa on ainutlaatuinen iltapäivä ja taatusti ajatuksia herättävä konsertti näitten herrojen parissa.



Olli Hirvanen "Terveisiä Espanjasta!"

Osmo Palmu "Terveisiä Espanjasta!"


”Terveisiä Espanjasta!” Olli Hirvanen & Osmo Palmu suuntaavat kitaraduonsa kohti espanjalaisen musiikin klassikoita sunnuntaina 17.4. klo 17.00 Nikolainsalissa. Palmu&Hirvanen palaavat tämän konsertin ohjelman myötä kitaran juurille ja syntymään saakka. Espanjan kansallisromantikoiden musiikissa on kaikuja myös Andalusian alueen kansanmusiikista flamencosta. Flamenco-musiikki sai puolestaan vaikutteita mm. arabeilta, jotka toivat ensimmäisiä kitarantapaisia näppäilysoittimia Espanjaan jo 600-700 jKr.
Kahden kitaran herkistävää sointi-ihmettä kuunnellaan mm. Manuel de Fallan, Isaac Albenizin ja Enrique Granadosin sävelin.




Helisevästi soivaa konserttikevättä! 15€, opiskelijat 5€, perhelippu 30€
Liput konsertteihin tuntia ennen ovelta 15€, opiskelijat 5€, perhelippu 30€
Tiedustelut: soivakeskisuomi@gmail.com, puh. 050-5665 895





perjantai 1. tammikuuta 2016

Kauniin musiikin siivittämää onnellista uutta vuotta!

Soiva vuosi 2016 alkaa upeissa merkeissä, sillä 17.1. saamme Nikolainsaliin Anne Federleyn yhtyeineen! 

Siivet-konsertti on Anna-Maija Raittilan runoihin sävelletty kokonaisuus, joka ilmestyi levyllä marraskuussa 2014 nimellä Anne Federley sings Anna-Maija Raittila: Siivet. Levyn ensimmäinen painos on miltei myyty loppuun. Nikolainsalin konsertissa 17.1. klo 17 kuullaan levytettyjen kappaleiden lisäksi uusia lauluja Raittilan runoihin. 
 Anne Federleyn sävellyksiä Raittilan runoihin voisi kuvata taidemusiikiksi, jossa on vaikutteita niin jazzista kuin popmusiikista. Raittilan tuotannosta levylle on valikoitunut runoja, joissa käsitellään avarasti elämän ydinkysymyksiä: rakkautta, kuolemaa, läheisyyttä ja yksinäisyyttä.
  
Anna-Maija Raittila (1928-2012) tunnetaan erityisesti virsien ja hengellisten laulujen sanoittajana ja kääntäjänä. Raittila on kirjoittanut, suomentanut tai toimittanut yli 300 teosta. Omien runojensa ja rukous- ja mietiskelykirjojensa ohessa Raittila käänsi proosaa, näytelmiä ja runoja muun muassa unkarin, saksan, englannin, ranskan ja norjan kielistä.
Anne Federley on jyväskyläläinen muusikko, jonka pääinstrumentit ovat laulu ja piano. Koulutukseltaan Anne on luokanopettaja ja musiikinopettaja. Hän on työskennellyt mm. kuoronjohtajana ja nuorisomuusikkona.



Anne Federley Ensemble koostuu jyväskyläläisistä ammattimuusikoista: Pekka Björninen (piano), Markus Lajunen (huilu ja saksofoni), Ilona Rimpilä (kontrabasso ja sähköbasso) ja Esko Turpeinen (kitara ja rummut). Yhtyeellä on soitossaan kamarimusiikillinen ote, jossa runous ja musiikki yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Nikonlainsalissa kuultavassa kokoonpanossa ovat mukana piano, huilu ja saksofoni sekä kontrabasso. Lisätietoja: www.annefederley.net


Upeita tunnelmia siis jälleen luvassa, tervetuloa kauniiseen Nikolainsaliin!
Liput 15 eur (tuntia ennen ovelta), sisältää kahvitarjoilun. Perhelippu 30 eur, opiskelijat 5 eur.

Tiedustelut  050-5665895, soivakeskisuomi@gmail.com